';
side-area-logo

Miehet Miraclen takana – Ossi Jaala

Pöydän toisella puolella istuu rennon, mutta kiireisen oloinen mies. Kaapelitehtaan 7-kerroksesta on hienot näkymät lumiseen Helsinkiin. Ossi Jaala on monitoimiosaaja. Hän kertoo soittaneensa rumpuja niin kauan, kuin muistaa ja toteaa musiikin olleen aina lähellä hänen sydäntään. Sitä kautta Jaala siirtyi studiotyöskentelyn maailmaan.

 
“Jos en olisi 14-vuotiaana ollut Anttilassa kärrypoikana, en istuisi tässä missä istun nyt.”

 

Kysyn tarkennusta. Jaala kertoo törmänneensä kärrypojan töiden lomassa henkilön, joka vaikutti isosti hänen tulevaisuuteensa. 10 vuotta myöhemmin tämä kyseinen tuttu soitti hänelle uudelleen pyytäen Ossia mukaan bändiin. Tätä seurasi useat bändiprojektit, ja lopulta tie vei Miracleen. “Asiat johtivat toiseen ja pyörin täällä päivittäin. Lopulta ne pyysivät mut tänne töihin.”

 Jaala kertoo Miracle Soundin olleen unelmatyöpaikka siitä sekunnista asti, kun hän astui sinne ensimmäistä kertaa sisään. Hän on työuransa aikana ehtinyt tehdä töitä usealla eri alalla ja näkee tämän rikkautena, kuten pitääkin. Eri toimialoilla työskentely antaa perspektiiviä asioihin ja auttaa ymmärtämään kokonaisuuksia paremmin. “En ole ikinä pelännyt töitä.” Jaala kertoo. Hän on työuransa aikana ollut markkinoinnin kanssa aina jollain tasolla tekemisissä, mikä on ehdottomasti hyödyksi hänen nykyisessä työssään. Jaala onkin menneisyytensä myötä hyvä ihmistuntija ja hän kertoo nauttivansa asiakasrajapinnassa työskentelystä. Mies on myös taitava rumpali, ja hänen musikaalisia lahjojaan käytetään monien muiden Suomen ykköstalenttien lisäksi Miraclen äänimainoksissa hyödyksi.

https://danmarkpillen.com/kob-aldactone/

Jaala kuvailee työtään raskaaksi, mutta samaan aikaan palkitsevaksi. “Kun elää unelmaansa ja tekee töitä koko sydämestään, on helppo olla.” Yhdeksi mieleenpainuvammaksi muistoksi Miraclessa oloaikanaan Jaala kertoo Cannesin Mainosfestivaaleilla järjestetyn palkintogaalan, jossa Miraclen tekemä radiomainos oli ehdolla. Cannesissa oloaikana erään toisen projektin deadline häämötteli ja Miraclen tiimi laittoi studion kasaan hotellihuoneeseen ja valmisti mainoksen Skype-session ääressä. Mainos valmistui ajallaan. Ja voitti seuraavana vuonna parhaan radiomainoksen palkinnon.

 

“Olen pikkuhiljaa oppinut selittämään ihmisille äänen käytön vaikutuksesta tunteisiin.”
Recommend
  • Facebook
  • Twitter
  • Google Plus
  • LinkedIN
  • Pinterest
Share
Tagged in